saattelee mieleni syyskesään ja katselen kuinka valkea sumu katoaa peltojen sylistä taivaankannelle. Tähän saakka on kipeä riemu kantanut meitä; käärinyt lämpöiseen rakkauden viittaansa kuin suojellakseen tulevalta. Vastarinta kohottaa päätään sisälläni ja hetken - mutta vain hetken haluaisin perääntyä kanssasi menneisyyteemme. Tajuan sen kuitenkin toivottomaksi ja uskon rakkauden kantavaan voimaan uuden edessä.-  Meillä isoilla ihmisillä, joita aikuisiksi kutsutaan on tarve hallita mennyttä ja tulevaa ja kaikki uusi ja vähänkin sellainen, johon emme voi suuresti vaikuttaa saa sisimpämme myllerrykseen. Juuri nyt sisälläni asuu muutosvastarinta voimakkaana.

Herra Hymyni, jota kutsun myös nimellä Rakastaa- Rakastaa, saa minun mielettömän, lähes kontrolloimattoman suojelunhaluni syttymään. Tiedän, että rakkauden olemukseen kuuluu olennaisena osana myös irtipäästäminen,  ettemme omistushaluisina kahlitsisi koskaan rakkaitamme itseemme liian tiukasti. Miten ihmeessä emo minussa pystyy tajuamaan sen?

Tuota pientä miestä olen kohta jo saanut rakastaa kaksi vuotta ja vain aika näyttää sen rakkauden voiman. Suurinta  mitä olen hänelle rakastaessani onnistunut antamaan on se, että hän olisi oppinut rakastamaan itseään. Silloin olisin lahjoittanut hänelle sen mitä ehjä aikuisuus pitää kivijalkanaan ja sellaiselle perustalle on hyvä rakentaa.

Minä jatkan rakastamista pikku mies, jatkan niin kauan kuin olen olemassa ja vielä senkin jälkeen. Ikuisuuteen saakka on meidät punottu kiinni toisiimme. Rukous kantaa....