laulat pehmeästi, vilkaiset minua vekkulisti ja kapuat syliini. Paras paikka sinulle, minun lämmin sylini. Siinä samassa käännähdät salamannopeasti ja hautaat pikkuisen nenäsi kaulakuoppaani. Tuoksun tutulle ja rakkaalle, huriset siinä hetken ja kiemurtelet lattialle.

Talletan tämänkin hetken mieleeni ja kyyneleet kiertyvät  salaa silmänurkkiini . Huokaisen ja ihmettelen tätä elämääni; miten pienistä hetkistä onni syntyy. Saa vain rakastaa ja olla olemassa pikkuiselle ihmisentaimelle - avata sydän ja syli, piirtää hellästi pikkuinen jälki iholle. Tuoksuttaa hiuksia ja hymyillä, kertoa kuiskaten korvaansa kuinka paljon sitä pikkuista rakastaa. Ainoa maailmassa. Tänään. Se riittää.

Pieni Herra Hymyni vetää letkusta imuria perässään pitkin lattioita ja pärisee. Imuroi jo muka.- Mokoma.On  se  ihana  tuo Herra Hymy. Ja vallaton. Kehenkä se on tullut. Isäänsä? Mokoma Rakas Hymy-Herra.