jäljiltä sydämeni hytisi vielä hieman ikävää, löysi valonsa etelän lämmöstä, sieltä missä aaltojen ikuinen liike kuljetti vettään pitkin rannikkoa - hunajan maassa. Matkani sinne oli riitti, joka siirsi minut askelen lähemmäs uutta elämää.

Olen kulkenut vuoden matkan surun läpi kohti kaipausta, kokeillut ymmärrykseni rajoja ja löytänyt jo jotain ihmeteltävää. Aavistus uudesta väreilee sisälläni hiljaa ja odottaa. Vielä on matkaa jäljellä, vielä on mieleni tovin menneen matkassa.
Silti toivo ja odotus pitävät minut hengissä, palauttavat hymyn huulilleni ja saavat minut odottamaan huomista. Aika kultaa muistot, tuo hänet, jonka menetin, takaisin uneeni  seurakseni, oppaakseni. - Katson kohti huomista ja elämännälkäni ujuttautuu kumppaniksi, antaen mieleni tutkia ja ihmetellä.  Sitten se vetää välillä suitsista hidastaen ja löysää taas merkiksi, että  anna tyttö mennä.