puhaltaa ulkona jäädyttäen mielen ja sydämen möykyiksi sisälleni. Huomisen toivo puikahti hytisten koloonsa jättäen raadellut , paljaat tunteet jälkeensä.  Arktisen pakkaspäivän valo muuttaa helmikuun  sävyt kylmäksi ja sielu huutaa auringon keltaista kultaa avuksensa.

Sisälläni taittelen murheen tiiviiksi mytyksi piiloonsa. Silittelen ja oijon sen auki sitten, kun minulla on ympärilläni hiljaisuus, jossa ei tarvitse antaa  turhille sanoille tilaa, ei tarvitse peittää silmissään ammottavaa ahdistusta, eikä pakottaa kyyneleitä takaisin kanaviinsa.  Hyrisen tuttua laulua itsekseni  kuin mantraa ja kerään hillintäni rippeet paljaiden ajatusteni pohjalle puskuriksi murhetta vastaan ja hiivin takaisin arkeni kuljetettavaksi tietoinen mieleni hallinnassani. Minua tarvitaan tänäänkin. - Paleltaa...