lumen ja sulan tumman järven välillä on sanoinkuvaamattoman upea, jotenkin pysähtynyt. Harmaus imee kaiken ylimäärisen valon, eikä lumikaan sitä juuri kirkasta.

Monen päivän kiitollinen eurofia vaihtui mielessäni nopeasti jälleen jäähtyväksi liikkeeksi, joka jumitti ajatukset askartelemaan siihen mitä en olisi halunnut nähdä. Siinä se oli edessäni kuin pysähtynyt kuva. Liikkumatta, varmana ja ehdottoman ohittamattomana. Taas.

Päätän, että illalla kun menen nukkumaan ajattelen asiaa unessani ja aamulla herätessäni tiedän vastauksen. -Toimii olen kokeillut. Joskus olen vain niin näköalaton, että unohdan vanhan hyvän konstin, joka katosi uusien tuulien tieltä. Onneksi se tuli tuli mieleeni nyt, kun  tarvitsen apua ajatusteni jäsentelyyn.